YHDISTYKSEN HISTORIA LYHYESTI
Koljonvirran Vauhtipyörä ry on perustettu 19.10.2000 Iisalmessa.
Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Matti Koljonen
perustamisesta kevääseen 2002 saakka. Hänen jälkeensä
puheenjohtajaksi vaihtui Tapani Hyyryläinen, joka toimi
puheenjohtajana keväästä 2002 vuoden 2003 loppuun saakka.
Kolmanneksi puheenjohtajaksi vaihtui vuoden 2004 alusta alkaen Harri
Ahtonen ja hän toimi puheenjohtajana vuoden 2007 loppuun. Neljäs
puheenjohtaja Lauri Tikkanen toimi seuran peräsimessä vuodet 2008 ja
2009. Vuonna 2010 puheenjohtajana on Harri Ahtonen.
Yhdistyksen jäsenmäärä lähti kasvamaan nopeasti ja on
nykyään noin 170. Eri-ikäisiä jäseniä on
ympäri maata, mutta eniten Ylä-Savon alueelta.
Yhdistys järjestää vuosittain sekä talvi- että
kesätapahtuman. Kesätapahtuman nimenä on Sawolaeset
perinnekonepäewät. Sekä talvi- että kesätapahtumassa on entisajan
työnäytöksiä, koneita, kilpailuja ja perinneruokaa tai ainakin
nokipannukahvia tarjolla.
Suurin talvitapahtuma järjestettiin kevättalvella 2002 Nerkoolla.
Tapahtumassa esiteltiin puunkorjuumenetelmiä aina viime vuosisadan
alusta nykypäivään saakka. Kävijämäärä ylitti 2000.
Vuoden 2006 talvitapahtumassa esiteltiin jäännostoa
perinteisellä tavalla ja samoista jäistä veistettiin kilpaa
kesällä.
Koljonvirran leirintäalueella järjestettävän kaksipäiväisen
kesätapahtuman osioina ovat työnäytösten lisäksi
traktoritaitoajokilpailut, maitokärryralli ja perinneneitokilpailu.
Lisäksi vuosittain ideoidaan useita lisäohjelmanumeroita
tapahtumaan. Tapahtuma on joka vuosi samalla paikalla, viikko ennen
juhannusta lauantaina ja sunnuntaina.